Viimeinen ajotunti klo 12 ja kokeeseen klo 15 alkaen, joka poikkeuksellisesti vietiiin läpi isommassa ryhmässä. Tunnin anti oli miltei kuin edellinen ajo: pientä säätöä, mutta hyvin menee. Ei lainkaan paineita ajokokeesta vaan luottavaisin mielin lopetan tämän viimeiseksi luulemani ajotunnin. Sitten alkaakin mennä mönkään..

Suunnitelmien muutos

"Muutos suunnitelmiin, tule takaisin vajaan tunnin päästä, jonka jälkeen lähdet katsastusasemalle. Siellä voidaan vielä hetki harjoitella. Sitten odotat muiden kokelaiden tuloa ja tehdään koe.." Voi pylly. Ei tässä muutoksessa muuta vikaa ole kuin että olin laskenut ehtiväni pyörähtää kotona ajotunnin ja kokeen välissä. Nyt ei mitään mahdollisuuksia siihen. Kävin siis tässä välissä työpaikallani syömässä ja lukemassa pari myyntiraporttia (hyvää vapaapäivää vaan minulle!). Lönkyttelin sovitusti takaisin muuttunutta suunnitelmaa toteuttamaan.

Hyväksytty

"Käsittelykokeesi on hyväksytty. Kiinnitä kuitenkin huomiota katseen suuntaamiseen." Mitä?! Sain kaikki tehtävät ensimmäisellä yrittämällä, mitään ei tarvinnut uusia. Siis mitä?! Jos jonkin olisin voinut vannoa menevän pieleen, niin käsittelykokeen. Näin jälkikäteen voin sanoa inhonneeni niiden teennäisten tötteröiden kiertelyä ja väistelyä. Puhumattakaan, ettei niistä kunnolla erota, onko törppö keltainen vai oranssi. Pari kesää liian pitkään ovat olleet auringossa, jos minulta kysytään...

SSKKREEEKKKSSHH!!!! eli ajokoe kertakaikkiaan bylberölleen!

Kaikkien suoritettua käsittelykoe onnistuneesti oli tarkoitus siirtyä läheiselle Teboilille, joka toimi ajokokeen lähtöpaikkana. Koska olin tullut paikalle pyörällä sain/jouduin ajamaan pyörän katsastusasemalta huoltoasemalle ja lisäksi kohtalokseni koitui odottaa, kunnes kaikki olisivat suorittaneet ajokokeensa, minkä jälkeen illan päätteeksi pyörä pitäisi vielä ajaa takaisin talliin. Odottelimme hetken verran huoltoaseman 'terassilla', että kevarikuskikokelas saa ajonsa suoritettua. Odotellessa ilmoittauduin olevani ensimmäinen ajaja A-korttilaisten joukosta. Muilla ei ollut tähän vastaan sanomista, mikä pelasti minut tällä kertaa... 

Mitäs sitten tapahtui? No ensinnäkin liikkeellelähtö. Se tapahtui. Alusta asti koko ajo meni täysin pe*seelleen. Ensimmäisestä käännöksestä tiesin, etten tule saamaan ajoa hyväksytysti lävitse. Ajo oli puuroista ja takeltelevaa eikä jatkuva huomion herpaantuminen auttanut asiaa. Unohdin jatkuvasti vilkun päälle, unohdin kääntää päätä, unohdin vaihtaa vaihteita.. Ja kirsikkana kakussa, Hyvinkään keskustaan päin kiertäessä se alkoi:

SSSKKKRRRRRRIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKUUU UIIIIIIIRRRRKKK!!!!! Siinä kaikki mitä kuulin ajo-ohjeista. "Seur--SSSSRRJJJJKKKKRRRRUUU----stä----KKKRRRSSSUUUKKKRRIIII---lle ja h-----YYRRRKKKSSSSSIIIUU."

Tutvon ohjeet peittyivät korvia raastavan ulinan ja rätinän alle. Pyysin useaan otteeseen toistamaan ohjeet ajatellen, että tutvo kuvittelee nyt minun olevan vajaaälyinen. Meinasinkin pysäyttää eräälle parkkikselle (ei aavistustakaan mikä parkkipaikka siinäkin oli), mutta siinä vaiheessa sain vielä sen verran selvää, että pystyin päättelemään, mihin hän halusi minun ajavan ja jätin pysähtymättä. Sitten se äkisti paheni. Kun kaikkien muiden ajo-ongelmien lisäksi sain ratkoa sanallisia hieroglyfejä....silloin kuohahti. Kuohahti kunnolla."MIHIN H*LVETIN PE*KELEESEEN SÄ HALUAT ETTÄ MÄ AJAN???!!! STANA!!!!! ONKO TÄÄ JOKIN V*TUN VITSI????!!!! VOI JUMAL*UTA P*RKELE!!!!!!!!!!!!! JOKU SA*TANAN HAUSKA PILA VAI??!! MITÄ V*TTUA!!??!!" Olin kypsä ja täysin hiilenä koko tilanteeseen!! Edessä oli risteys. Sellainen STOP-merkillä varustettu T-risteys. Vilkku, pysäytys ja juuri lähtiessäni liikkeelle:  "SSKKREEEKKKKKRRRSHHH". Oli kuin joku olisi survaissut sukkapuikon korvaan! Korvassa soi ja v*tuttaa. Siihenhän se pirun värkki sammuu ja kaatuu. 

"!!!!!VOI PE*KELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!AAAAAARRRGGGH!!!!..TTU!!!!!!

Hyvin, HYVIN hiiltyneenä yritin nostaa pyörää pystyyn. "Käytä enemmän jalkoja." No voi j*malauta, älä sinä yhtään tule siihen s*atanan hieroglyfimaisteri! Meinasin karjaista, mutta sain pidettyä suuni tukossa. Enhän edes meinannut saada pyörää yksinäni pystyyn, mutta saipahan ohi menevät autot hetkellistä tilannekomiikkaa matkalleen katsellessaan touhujani. Siinä se meni. Enää ei toivoakaan hyväksytystä suorituksesta. Voi hel*etti.

Nyt pystyin kuitenkin sanomaan yhteysongelmista. Lopputulemana sain ajaa mykkänä, ilman ohjeita takaisin. "Tiedätkö, miten päästään takaisin Teboilille? Tuohon suuntaan ja käännytään mäkkärin kulmalta ja siitäsinnetännejatuonne. Osaatko takaisin?" "No katsotaan. Varmasti jotakin kautta." Tästäkö piti kääntyä? Mikä v*tun mäkkäri, täällä semmosia ole, se on kyllä hese. Jos ajo-ohjeita antaa, saa luvan antaa ne oikein. Voi prkl!! Olin aivan kiehumispisteessä. Hieman kiersin harhaan (osittain tahallani, sillä otti päähän tuo mäkkäri-ohje), mutta perille päästiin.

Pysähdyttyäni jäin hetkeksi jupisemaan ärtymystäni pyörän selkään ja paikalle saapunut Ave meinasi saada oman osansa tästä ajofiaskosta. "No niin. Menes tuonne kuuntelemaan tulos." Onnistuin vaivoin pidättelemään, teki kyllä kovasti mieli muutama sana karjaista sillä nimenomaisella hetkellä. En ollut kovinkaan innostunut kuulemaan lopputulosta, sillä tiesin sen jo. "Ajokoe on hylätty." Tässä vaiheessa olin (ihme kyllä) saavuttanut taas rauhallisen vaihteen ja raivo oli vaihtunut välinpitämättömyyteen. Mitä väliä. Ihan sama.

Miksi näin?

Miksi sitten sain olla onnellinen, että sain ajaa ensimmäisenä? Tämän tajusin kotona. Kotiin päästyäni jalat pettivät ja silmissä sumeni, kun yritin nousta istumasta. Verensokerini romahti. Alhainen verensokeri selittää myös, miksi huomio- ja keskittymiskykyni olivat tiessään ja miksi kuohahdin niin voimakkaasti ajon aikana. Olen vain onnellinen, että verensokeri ei romahtanut kesken ajon. Jos olisin ajanut myöhemmin ja silmissä hämärtynyt kesken ajon, olisi voinut käydä pahasti. Yleensä pidän huolta, että verensokerini pysyy tasaisena,mutta nyt, juuri tällä kerralla...se että koe epäonnistui ei tunnu pahalta. Olen oikeasti ainoastaan iloinen, että selvisin kaatumisella ja kahdella kämmenen kokoisella mustelmalla.

Jospa jokin kiva juttu tähän loppuun tunnelman keventämiseksi..

Jos näin lopuksi haluaa jotakin hyvää, kivaa tai hauskaa illasta sanoa, mitäs se olisi..? Ah, joo. Moottoripyörä ja yhden tietyn tienpätkän ajaminen on ollut unelmani vuosia. Ave on auttanut tämän unelman saavuttamisessa, joten eikö ole reilua, että vastapalvelukseksi autan hänen unelmansa toteutumista? Lähtiessäni ajokokeeseen tuli tarpeen vaihtaa päälläni ollut huomioliivi pienempään kokoon. (Miksi mulla edes oli päällä 2XL liivi..? Mistä se tuli?) Olin avaamassa (ilman mitään ongelmia) liivin vetoketjua, kun Ave kirmasi siihen: "Minä voin avata sen. Olen nimittäin aina halunnut riisua naisen, mutten ole saanut." (ZZZZZIPP) "No tuohon nyt et usko itsekään." "Ei kun ihan oikeesti. Se on ollut mun haaveena aina." Just just. Kiva, että voin auttaa unelmissasi! Tämä kerta oli ilmainen. Seuraava kerta sitten jo maksaa. Sanotaanko vaikka 87€ :D

(lisäys: jälkeenpäin olen aina revennyt tuolle jutulle. Se oli niin absurdi ja tuli täysin odottamatta sekä tilanteeseen sopimattomasti...terveisiä vain Avelle, että jos jostakin jäit mieleeni, niin tuosta kommentista :D :D Notta voihan höpsistä taas sen miehen höpinöitä..)

Tulos: Pyörä 0, Eija 0, Eijan hermot -1000

Mustelmia: 2 valtavaa pikkusisaruksineen ja vanhojen jämät

 

...uusi koe viikon päästä..