Honda CBR 600F 2007 a.k.a Lolita

Siellä se on, seisoo reppana sateessa. Minun!!!! MINUN!!!!

Viime keskiviikkona löysin pienen pyöräni Riihimäeltä ja ajoin sen kotiin. Sen jälkeen onkin vettä tullut taivaalta siihen malliin, etten ole päässyt kuin kerran Lolitan kyytiin. Lauantaina lähdin kokeilemaan tarkemmin mihin punainen pörisijä kykenee. Olin hieman hermostunut ennen lähtöä, sillä koeajo oli melko huteraa johtuen vääristä ajokengistä. Liian ohutpohjaiset kengät saivat pyörän tuntumaan ylikorkealta ja suunnittelin jo pyörän madaltamista, mutta kun perjantaina sain viimein varsinaiset ajokenkäni, niiden mukana katosi hutera olo pyörän päällä. Nyt jalat ylettyivät tukevasti maahan.

Kovaa, hiljaa, tosi kovaa, hiljaa....

Se on niin söötti, pieni ja punainen (on siinä musta perä). Lolita on juuri passelin kokoinen ensipyörä minulle! Se on pienikokoinen mutta ärhäkkä. Ensimmäinen puolikas ajolenkistäni meni täysin kaasun kanssa temppuilemiseen. Kovaa. Hiljaa. Hyvin hiljaa. Hyvin kovaa. Olin varmasti ärsyttävä perässä ajettava! Mutkissa mentiin hiljaa ja suorilla ei tainnut kukaan pysyä perässä...aina seuraavaan mutkaan asti, jossa taas mentiin reippaasti hiljempaa. Puhumattakaan niistä Ridasjärventien ensimmäisistä mutkista Jokelasta päin tultaessa. Niissä mutkissa vauhti tipahti miltei kävelyvauhdiksi (ei nyt sentään, mutta siltä se tuntui), syynä h*lvetinmoiset kolot ja railot päällysteessä. En ole vuosiin siitä ajanut, mutta nuo syvät kolot olivat jo silloin kyseisellä pätkällä...tarttis ehkä tehrä jotakii...

Lolita

Äh, anyway, Jokelasta lähdin takaisin Hyvinkäälle ja aloin jo tottua Lolitan temperamenttiin. Ihan sujuvaa se ei vieläkään ollut, mutta kuitenkin jo huomattavasti kauniimpaa kuin alkutaipaleella :) Lolitan ohjaamisessa on hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli on sporttikyykyn voimakas etunoja, joka rasittaa käsiä ja ranteita, joiden turhaa rasitusta minun tulisi välttää. Kuitenkin, ranteen linja suhteessa käsivarteen on optimaalinen kaasua käännettäessä, sillä nyt saan tukevan nyrkkiotteen kaasusta. Esimerkiksi ajo-opetuksessa käytetty pyörä (olisko ollut Honda CBF600?) oli ajoasennoltaan istuvampi ja ranteen asento oli ajettaessa aavistuksen taitteella ylöspäin. Tämä tuntui erittäin epämukavalta, joten jouduin tunneilla pitämään sormet suorina jarrun päällä ja kääntämään kaasua rullaamalla peukaloa eteenpäin ja muita sormia taaksepäin.

Totesin, että jos pidempää matkaa haluan ajaa, tulee vauhdin olla korkeintaan noin 60km/h. Tässä vauhdissa kykenen vielä helposti nostamaan kokopainon pois käsien päältä, mutta kovemmassa ohjaus alkaa hieman heittelehtiä. Vähänkö hienoa, saan pyöräillessäni myös vatsalihastreeniä, kun kannattelen etunoja-asentoa keskivartalon lihaksilla sen sijaan että vain nojailisin ohjaustankoon! :D

Ai Lolita?

Töissä kysyttiin, olenko jo nimennyt pyöräni, koska niin kuuluu tehdä (kuka tämänkin on muka säätänyt pakolliseksi?!). Siinä vaiheessa en vielä nimeä ollut keksinyt, vain sen tiesin, että kyseessä on feminiininen värkki eikä sillä missään tapauksessa voi olla maskuliininen nimi. Nimen luominen meni suunnilleen näin:

Se on ferrarin punainen, muttei se ole Ferrari. Siinä on pyrstö pystyssä, pylly keikkuu takanatulijan nenän edessä, joten verrattuna kaikenmaailman customeihin ja choppereihin, tämä on siis pornompi malli. Porno...alastomuus...ferrari...Lola Ferrari! Se mauton tissinainen. Lola. Hyi. En minä millään Lolalla ajele. Minun pieni punainen silmäteräni ei ole mikään halvan ja säädyttömän eukon kaima. Se on vain vähän säädytön ( :D). Pikku Lola. Espanjalaisittan Lolita. Siinä se.