Kävipä sitten niin, että tämä mekaanikon alku pisteli ne pienet mustat ja muoviset nätisti kiinni oikein ja oikeille paikoille. Pari päivää puuninkia. Wrwwum! Kyllä se söpöliini käyntiin lähti. Miksei olisi? Minun tyttöni :) Pyörän käynnistys oli kuitenkin se helpompi homma. Vielä piti kuskikin käynnistää. Yllättävän ahdistavaa lähteä ensimmäiselle ajokierrokselle. 

...kunnes lihava leidi....murahtelee..?

Viime syksynä, kun pyörän tallin perukoille kärräsin, oli tuo tapaus pieni ja kevyt. Nyt olen varma että pieni tapaukseni on paisunut talven aikana. Kostea talvi on saanut pikkuiseni kasvamaan. Jumalattoman painava ja valtavan kokoinen iso tapaus odotteli hetken auringon paisteessa ennenkuin uskalsin selkään taas nousta. Pyörän selkään istuminen oli toisaalta kuin vanhaan tuttuun törmääminen, toisaalta törmääminen sellaiseen henkilöön jonka uskoo tuntevansa, muttei vain keksi, mistä hänet tuntee ja kuinka läheisesti. Uskomattoman lihava Lolita kohtasi minut tänään. Palautui elävästi mieleen kaikki ne ajotuntien epäröintikohtaukset, mutta silloinkin täytyi vain kaivella aluetta korvien välistä ja tehdä. Ei kukaan muukaan puolestani tee. Itse on ajettava, mikäli ajaa haluaa.

Niin laitoin lihavan leidini laulamaan ... tai ehkä ennemminkin raakkumaan. Ihan ei maailmanluokan oopperaa tänään esitetty. Ei edes operettia! Moottorissa ei vikaa ollut, vaan kaasun kanssa sain temuta lyhyen ajoreissuni ajan. Kyllä se ajaminen sinne takaraivoon oli jäänyt sen verran kuitenkin, ettei suurempia ongelmia hiljaisella tiellä ollut, mutta kaasun käytön joudun harjoittelemaan uudestaan. Toisaalta näinhän minuakin viimeisen ajokerran jälkeen ohjeistettiin ajo-opistossa: "Varaudu siihen ettei ensimmäinen kerta suju todennäköisesti yhtä sulavasti kuin mitä ajokauden viimeinen ajo!" Tuskin olen sen huonompi kuin muutkaan noviisiasteella heiluvat kuskit talvitauon jäljiltä. Paitsi erotuksena se, ettei käpäläni täysin toimi.

Peränurkan levoton sielu

Voimat ovat heikentyneet huomattavasti talven aikana kytkinkädestä, mikä tuo oman jännitysmomenttinsa koko touhuun. Se näyttää ja järjellä ajatellen tuntuu helpolta toiminnalta: siihen vain selkään ja menoksi! Mutta siinä vaiheessa kun pitäisi astella ovesta ulos ja mennä 'siihen vain selkään ja menoksi' ei se olekaan niin mutkaton matka. Suoraa tietä vääristää väistämättä kallon peränurkan levoton henki nimeltä Mitä Jos.

Arkiaskareiden aikana Mitä Jos lepäilee eikä turhia rettelöi, vaikka tekisikin jotakin raskaampaa tai muuta sellaista mitä tulisi välttää. Mutta mopoilun kohdalla Mitä Jos tekee poikkeuksen ja alkaa elämöidä. Sen mielestä ei ole sama asia jos fysiikka pettää ajaessa, kuin jos se pettäisi vaikka täyttä uunivuokaa nostettaessa. Ei kuulemma ole sama asia, jos vuoka on rikki, ruuat lattialla ja lattiassa monttu kuin jos pyörä on montussa, punaiset ja mustat nesteet maassa ja kuski rikki. Miten niin ovat eri luokassa?! Tästä me varmaan käydään Mitä Josin kanssa keskustelua uudemmankin kerran tänä kesänä. Tänään Mitä Jos sai kuitenkin vaieta!